Zipit - jotta sängystäsi ei löytyisi lihapiirakoita
Haimme toukokuussa Facebookin kautta karavaanari-testiryhmää Zipit-peitoille. Testiporukka on valittu hauskan hakemuksen ja todellisen tarpeen perusteella.
Saimme monenlaisia hakemuksia, joista muutama erottui edukseen värikkään kielenkäytön ja hyvien perusteluiden ansiosta. Houkuttelevaa oli joidenkin testaajaehdokkaiden suunnitelmat näyttää peitoille maailmaa: Tarjolla oli Lofootteja, Ruotsia sekä Suomen eri kolkkia.
Zipit-peittojen tarvetta perusteltiin mm. matkaseuralla “1 mies, 1 teini-ikäinen poika ja 1 esimurkku poika… Tarviiko enempää perustella?” sekä järkisyillä: “…perheen pienimmät leikkivät mielellään leluilla sängyllä ja isommatkin voivat lepäillä sängyillä päivän mittaan. Perheeseen kuuluu myös koira, joten olisi hienoa, ettei koiran karvatkaan kulkeutuisi sänkyihin.”
Koska toiveenamme on saada testiryhmältä suorasanaista ja rakentavaa palautetta peitoista autenttisissa matkailuolosuhteissa, päädyimme valitsemaan testaajan, jonka perustelut olivat hauskat ja räväkät: “Meillä lapset viettää paljon aikaa pyörillä liikkuvan kesäkaksiomme sängyissä päivällä pelaillen, leikkien ja välillä sinne karataan syömäänkin ;) Sängyt pysyisivät siisteinä. Sitten nukkumaan mentäessä olisi kiva, että sängyt olisivat siinä kunnossa kuin aamulla pedatessa, eikä yöllä tarvitseisi herätä petsopit selän alta ja lihapiirakka poskesta :D “
Mittojen mukaan ommellut Zipitit on nyt toimitettu testiryhmälle ja tulevana viikonloppuna ne pääsevät debyyttimatkalleen. Jäämme innokkaina odottamaan kuulumisia!